Max Jakobson: Suomen monimielinen USA-suhde

Suomen ja suomalaisten suhde Yhdysvaltoihin on nykyään monimielinen. Liikeyritykset, kulttuuri, viihde – kaikilla on hyvät suhteet Amerikkaan. Mutta poliittiset johtajamme ovat jääneet syrjään. Presidentti Tarja Halonen on tosin tavannut Yhdysvaltain kollegansa George W. Bushin kansainvälisissä yhteyksissä, mutta ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon, eikä pääministeri Vanhanen ole käynyt Washingtonissa. Hallituksen jäsenistä vain ulkoministeri Tuomioja on käynyt virallisella vierailulla edellisen ulkoministerin, Colin Powellin, luona. Hänen seuraajansa Condoleezza Rice kiertää maapalloa, mutta sivuuttaa Pohjolan. Bush käy jopa Virossa, mutta ei harppaa Suomenlahden ylitse. Kun yksikään Yhdysvaltain nykyisen poliittisen johdon edustaja ei ole käynyt Suomessa, voimme lohduttautua ajattelemalla, että Suomi on hyvässä kunnossa: emme kuulu niihin lukuisiin valtioihin, joita amerikkalaiset joutuvat hoitamaan kuin lääkärit potilaita.

Irakin sodan synnyttämä amerikkalaisvastaisuus on vaikuttanut laajalti eurooppalaisten näkemyksiin. Valitettavasti moni suomalainenkin on leimannut Amerikan kirjavan väestön monipuolisine mielipiteineen George W. Bushin yksiväriseksi ja vääräoppiseksi kannattajajoukoksi.

Kannattaa palauttaa mieliin, missä määrin Yhdysvallat on eri vaiheissa vaikuttanut Suomen asemaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomi oli niitä Euroopan valtioita, joiden sodassa kärsimiä vahinkoja Yhdysvallat pyrki parantamaan. Saatuamme sieltä huomattavan lainan Suomen Pankin nuori pääjohtaja Risto Ryti päätti, että Suomen tuli säännöllisesti maksaa lainan lyhennyksiä ja korkoja, jotta maineemme paranisi Yhdysvalloissa. Suomi olikin ainoa Euroopan valtio, joka maksoi lainansa, ja tulimme Amerikassa tunnetuksi rehellisenä kansakuntana.

Talvisota nostatti siellä voimakasta suuttumusta. Kämp-hotelliin majoittuneet Amerikan parhaat journalistit lähettivät jännittäviä sotaraportteja kansainvälisiin lehtiin. Entinen presidentti Herbert Hoover johti kansalaisjärjestöä, joka keräsi pari miljoonaa dollaria Suomen avuksi. New Yorkin Broadwaylla esitettiin Robert Sherwoodin talvisodasta kirjoittama menestysnäytelmä There Shall Be No Night. Mutta Yhdysvallat oli vielä tiukasti isolationistinen valtio, ja puolueettomuuslait sitoivat presidentin kädet. Vasta talvisodan päätyttyä Suomi sai haupitseja ja tykkejä Amerikasta – maksua vastaan. Jatkosota ei enää herättänyt Yhdysvalloissa suurta ihailua Suomea kohtaan, mutta kulissien takana presidentti Roosevelt painosti Stalinia hyväksymään Suomen itsenäisyyden säilymisen. Sodan jälkeen Yhdysvallat tuki maamme itsenäisyyttä – ei kovin näkyvästi, mutta sen verran, että se rohkaisi suomalaisia poliitikkoja ja varoitti Tehtaankatua.

Vuonna 1949 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lain, jonka mukaan Suomen valtion velka vuodelta 1919 muutettiin laajaksi tieteen ja kulttuurin stipendijärjestelmäksi, ASLA-ohjelmaksi. Tämä oli uusi avaus Suomen kansainvälisille kulttuurisuhteille, sillä sotien jälkeen perinteiset yhteydet Saksaan olivat käytännöllisesti katsoen poikki, eikä Englanti tuolloin juuri sijoittanut varoja kulttuurisuhteisiin Suomen kanssa. ASLA-ohjelma oli siten tavallaan henkistä Marshall-apua. Kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä vuodesta 1950 alkaen noin 2 000 tutkijaa, opettajaa ja asiantuntijaa kävi Yhdysvalloissa. Useimmat viipyivät koko vuoden.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston salaisissa muistioissa Suomen suhteen noudatettava politiikka määriteltiin 1950-luvulla olennaisilta osiltaan yhtäpitävästi vuodesta toiseen. Tavoitteena oli tukea Suomen säilymistä itsenäisenä, taloudellisesti elinkykyisenä ja demokraattisena valtiona. Neuvostoliiton taloudellisen vaikutusvallan rajoittamiseksi Yhdysvallat myönsi Suomelle luottoja.

Vihdoin, 26. Toukokuuta 1988, itse presidentti Ronald Reagan saapui Helsinkiin Nancy-puolisonsa kanssa. Reaganin puhe huipentui sanoihin: ”Amerikka kunnioittaa Suomen puolueettomuutta. Me tuemme Suomen itsenäisyyttä. Annamme arvoa Suomen rohkealle historialle. Tervehdimme kunnioituksella sitä luovaa valtiomiestaitoa, joka on Suomen lahja maailmanrauhalle...” Tästä on kulunut jo lähes 20 vuotta. Eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2007 käydään vakava keskustelu Suomen suhtautumisesta Natoon – siis liittoutumisesta Yhdysvaltoihin. Päätös saattaa yhä vain lykkääntyä. Mutta Natosta riippumatta Suomen puolustusvoimilla on jo kiinteä yhteys Yhdysvaltain sotilaalliseen johtoon.

Max Jakobson
Ministeri

Julkaistu Fulbright Center News -lehdessä 2/2006

Kuva: Lehtikuva