Helmi Möttönen 2015

Environmental Stewardship –ohjelmassa Kansas State Universityssa – elämäni opettavaisin kuukausi

Study of the United States Institute for European Student Leaders on Environmental Stewardship –ohjelma, tuttavallisemmin SIES, vei minut ja yhdeksäntoista muuta eurooppalaista nuorta kesällä 2015 reiluksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihin: Kansasiin, Seattleen ja Washington D.C.:hen. Suurimman osan ajastamme vietimme Kansasissa, tuossa vehnän, maissin ja auringonkukkien sekä Ihmemaa Ozin Dorothyn kotiosavaltiossa. Turisteja Kansasin tarjonta ei juuri kiinnosta, mutta meille Manhattanin pikkukaupungissa, Kansas State Universityssa vietetty aika oli elämämme opettavaisin kuukausi.

Inspiroivaa ja vuorovaikutteista opetusta

Yhden osan ohjelmastamme muodostivat vuorovaikutteiset luennot. Useimmiten meille ei opetettu miten asiat kuuluu tehdä vaan päinvastoin, tarkoitus oli keskustella mahdollisimman paljon ja jakaa toistemme kanssa tietoa siitä miten eri asiat eri maissa tehdään. Luentosisällöt vaihtelivat yleisistä ja laajoista aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta paikallisempiin aiheisiin, kuten yliopistolla tehtävään ruoka-aavikoita ehkäisevään tutkimusohjelmaan ja Kansasin pohjavesivarantojen kulumiseen. Saimme lisäksi myös käytännön esimerkkejä opiskelijoiden aloitteista syntyneistä pienistä ja edullisista muutoksista, joiden avulla erinäiset teollisuuslaitokset olivat merkittävästi pienentäneet ympäristöhaittojaan. Kukaan laitoksen työntekijöistä ei vain ollut tullut ajatelleeksi näitä asioita, koska he olivat tottuneet toimimaan kuten aina ennenkin oli toimittu. Tämä olikin yksi ohjelman tärkeimmistä viesteistä: pidä silmäsi auki.

Minulle mielenkiintoisin kaikista luennoista oli Yuchi-heimon intiaanin ja Haskell Indian Nations Universityn professorin, Dr. Wildcatin luento intiaanien suhteesta ympäristöön. Vaikkeivät kaikki intiaaniheimot toki jaa täysin samoja ajatuksia, on intiaanien luontosuhde silti tyystin toisenlainen kuin länsimaiden valtakulttuurissa. Heidän koko identiteettinsä tulee luonnosta, mikä näkyy yleensä myös heimojen ja henkilöiden nimissä. Heille luonto ei näyttäydy resursseina vaan sukulaisina. Ero on aika suuri, vai mitä?

Ympäristöasioiden lisäksi opimme ohjelman aikana valtavasti kulttuuriin liittyvistä asioista, sekä Yhdysvaltain kulttuureista että toistemme. Minulle tärkeintä oli tajuta, kuinka valtava maa Yhdysvallat todella on. Se on nimittäin käsittämättömän valtava, ja samalla käsittämättömän monimuotoinen ja kiehtova. Toisaalta myös eurooppalaisten kesken oli hienoa vaihtaa kulttuurista tietoa, esimerkiksi kuulla ukrainalaisen Julian ajatuksia maan kriisistä ja päästä maistamaan italialaisen Daviden tekemää pastaa. Itse sain muun muassa opettaa kaikille, että Angry Birds todella on Suomesta.

Paljon muutakin kuin luentoja

Luentojen lisäksi ohjelmaan kuului runsaasti erilaisia vierailuja ja aktiviteetteja. Mieleenpainuvimpia oli matkamme Länsi-Kansasissa sijaitsevaan Greensburgin kylään. 95% kylästä tuhoutui tornadon iskettyä sinne vuonna 2007, mukaan lukien koulu, sairaala, kunnantalo ja ihmisten kodit. Asukkaat päättivät rakentaa kotikylänsä uudelleen käyttäen ekologisia rakennusmateriaaleja ja –tekniikoita, ja heidän tarinansa oli todella inspiroivaa kuultavaa.

Muita suosikkejani olivat osallistuminen luontopolun kunnostusprojektiin Manhattanissa, sekä Olympic National Park. Luontopolku oli kaupungin laiminlyömänä umpeenkasvanut ja reitti oli osin epäselvä, joten raivasimme puita ja pensaita ja rakensimme aitoja, jotta se saataisiin taas käyttöön. Olympic National Park puolestaan oli ihastuttava paitsi säätilansa (Kansasissa lämpötila pysyi enimmäkseen pitkällä 40 Celsiusasteen yläpuolella, kun se kansallispuistossa oli lähempänä tuttua 20 astetta), myös uskomattomien maisemiensa vuoksi. Kahlasimme Tyynessä valtameressä, kiersimme massiivisten puiden ja runsaiden sammalten keskellä sademetsissä ja ajoimme Hurricane Ridgen päälle, mistä näki Kanadaan asti. Enimmäkseen hyvin laaja puisto on kuitenkin koskematonta erämaata, ja sellaista kauneutta oppaamme, metsänvartija Jerry inspiroi meitä suojelemaan.

Ratkaisujen löytyminen alkaa ongelman tiedostamisesta

Ohjelman aikana minulle tuli entistäkin selvemmäksi se, etteivät ympäristöasiat ole yksinkertaisia eikä ongelmiin usein ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua. Siitä ei kuitenkaan saa lannistua, vaan on etsittävä paras mahdollinen ratkaisu. Ei pidä myöskään ajatella, ettei itse voi vaikuttaa, sillä muutos lähtee pienestä. Muutoksen tekeminen on haastavaa, koska on mukavampaa tehdä kaikki samoin kuin on aina ennenkin tehnyt, mutta muutosta tarvitaan. Nyt onkin aika siirtää kaikki ohjelman aikana kertynyt inspiraatio teoiksi.


Helmi Möttönen
Kirjoittaja opiskelee englantia Jyväskylän yliopistossa ja vietti kesällä 2015 viisi viikkoa Study of the U.S. Institute for European Student Leaders on Environmental Stewrdship –stipendiaattina Kansas State Universityssa.