Environmental Issues

Tältä sivulta löydät ohjelmaan osallistujien kirjoittamia artikkeleita heidän SUSI-kokemuksestaan.

Itä-Suomesta Oregoniin

Ohjelma Study of the U.S. Institutes for Student Leaders from Europe (SUSI) vei minut ja 22 muuta eurooppalaista 15:sta eri maasta Yhdysvaltojen länsirannikolle Eugeneen, Tyynenmeren rannikolle 3000 vuotta vanhojen punapuiden katveeseen. Viisiviikkoisen ohjelman aikana opiskelimme ympäristöasioita ja tutustuimme amerikkalaiseen kulttuuriin Oregonissa, Louisianassa ja Washington D.C:ssä.

Kampuselämää Eugenessa

Vietimme ensimmäiset kolme viikkoa Oregonin yliopistossa Eugenessa, pienessä Jyväskylän kokoisessa kaupungissa Tyynenmeren rannikkovuoriston ja Kaskadivuoriston välisessä Willamette-laaksossa. Yliopistoalue oli suuri! Alueella oli kaikki tarvittava valtavista liikuntatiloista useisiin kampusruokaloihin. Asuimme kaikki samassa asuntolassa kampuksella kahdessa eri kerroksessa. Nuo kolme viikkoa Eugenessa vietimme tiiviisti opiskellen, tutustuen toisiimme ja amerikkalaiseen elämäntapaan. Päivät koostuivat pääsääntöisesti oppitunneista ja opintomatkoista. Illat kuluivat nopeasti projektien parissa, pelaten pelejä, urheillen tai tutustuen kaupunkiin. Saimme heti ensimmäisinä päivinä käyttöömme polkupyörät, joilla pääsimme helposti ja nopeasti tutustumaan mielenkiintoiseen lähiympäristöön. Liikkuminen oli mukavaa mahtavissa kesäkeleissä. Kokonaisia vapaapäiviäkin oli, jolloin meille oli tarjolla paljon erilaisia ohjelmavaihtoehtoja. Esimerkiksi vierailimme luonnonläheisillä Oregon Country Fair -festivaaleilla, joka kerää vuosittain jopa 50 000 osallistujaa.

 

Oppimista Yhdysvaltojen tyyliin

Oppituntien painopisteenä olivat erilaiset ympäristöongelmat paikallisista maailmanlaajuisiin. Aiheina olivat esimerkiksi Oregonin alueen uhanalaiset eliölajit ja energian tuotanto, maailman ruokaturva ja jäteongelmat. Opiskelu oli keskustelu ja ryhmätehtävä painotteista, joka tarjosi samalla erinomaisen tilaisuuden kehittää omia vuorovaikutustaitoja eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Pääsimme myös harjoittelemaan oppitunneilla esiintymistaitoja hissipuheiden ja esitelmien muodossa. Oppiminen ei rajoittunut ainoastaan luokkahuoneeseen, vaan keskustelimme aktiivisesti vapaa-ajalla jakaen ajatuksia ja kokemuksia.

Mieleenpainuvin oppitunti oli ekokylässä Eugenen laitamilla, jossa kokonainen yhteisö elää luonnonläheisyydessä luonnonantimia hyödyntäen. Ekokylässä pyykit pestiin polkukäyttöisellä pesukoneella, suihkuun pääsi pusikoiden suojissa, ja popcornit ja ranskalaiset valmistuivat lautasantennista valmistetulla aurinkogrillillä – uskomatonta! Opintoretket olivat erittäin kiinnostavia ja ikimuistoisia. Ekokylän lisäksi vierailimme esimerkiksi vesivoimalalla, jätteen kierrätyslaitoksella ja kaatopaikalla. Mieleeni on selkeästi piirtynyt myös New Orleansin massiivinen tulvapato, jonka on tarkoitus suojella kaupunkia tulevilta hirmumyrskyiltä. Kävimme myös henkeäsalpaavissa luontokohteissa, kuten Oregonin jylhissä ja vehreissä ikimetsissä, kraatterijärvellä Kaskadivuoristossa, hiekkadyyneillä Tyynenmeren rannikolla ja New Orleansin soilla. Näillä opintomatkoilla näin ensimmäistä kertaa elämässäni harmaavalaita ja alligaattoreita niiden luonnollisissa elinympäristöissään!

Kulttuuri tutuksi

Amerikkalaiseen kulttuuriin pääsimme tutustumaan lähietäisyydeltä Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä. Jokaiselle meistä oli järjestetty isäntäperhe, joiden seurassa saimme kokea amerikkalaista kulttuuria aidoimmillaan. Vietin itsenäisyyspäivän itärannikolta kotoisin olevan äidin ja hänen tyttärensä kanssa. Valloitimme 1 400 metriä korkean Mt. June -vuoren ja katselimme illalla ilotulituksia.  Huomasin, että amerikkalaiset ovat hyvin kiinnostuneita eurooppalaisista ja kertovat hyvin mielellään myös omasta kulttuuristaan. Opin, että amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisesti vapaaehtoistyö, johon pääsimmekin tutustumaan omakätisesti. Esimerkiksi teimme ohjelman aikana kodittomille burritoja, keräsimme roskia Tyynenmeren rannikolla ja huolehdimme puuistutuksista.


Viimeisien viikkojen aikana matkustimme Portlandista Yhdysvaltojen halki jazzin synnyinkaupunkiin New Orleansiin ja lopulta pääkaupunkiin Washington DC:hen, jossa järjestettiin juhlava päätöstilaisuus. Näin ja opin viiden viikon aikana Yhdysvalloista ja sen monimuotoisuudesta enemmän kuin olin odottanut. Sain matkalta uskoa ja intoa siihen, että jokainen meistä voi vaikuttaa ja jokaisella teolla on todella väliä. Ennen kaikkea sain elinikäisiä ystävyyssuhteita, muistoja sekä tietoja ja taitoja, jotka kantavat minua pitkälle tulevaisuuteen.

 

 

 

 

Aino Kangas
Kirjoittaja opiskelee ympäristötiedettä Itä-Suomen yliopistossa ja vietti kesällä 2017 viisi viikkoa Study of the U.S. Institutes for Students Leaders from Europe on Environmental Issues–stipendiaattina Oregon Unversity:ssä.

 

The Study of the U.S. Institute for Student Leaders from Europe on Environmental Issues – Tehopakkaus kestävän kehityksen ja ympäristöalan maailmaan

Mahdollisuus päästä työskentelemään omalla alalla heti ensimmäisenä yliopistokesänä innosti minua suuresti. Selvittelin ahkerasti rakennusalan kesätyömahdollisuuksia niin kotiseudullani Oulussa, kuin myös uudessa opiskelukaupungissa Tampereella. Ennen vuodenvaihdetta sähköpostiini saapui kuitenkin ainejärjestöni TARAKI:n tiedotuksen mukana ilmoitus, jossa tarjottiin toisenlaista aktiviteettia kesäksi.

Fulbright-säätiö etsi stipendiaatteja “Study of the U.S. Institutes for Student Leaders from Europe” –ohjelmiin. Käytännössä paketti sisältäisi viisi viikkoa ympäristötieteiden opiskelua amerikkalaisessa yliopistossa stipendillä, joka kattaisi kaiken lennoista ja asumisesta ruokiin ja opintomateriaaleihin. Ajattelin, että enpä mitään häviä, jos ohjelmaan hakisin. Ainahan se yksi Amerikan reissu kelpaa!

Sorvasin hakemuksen kuntoon ja kävin Hakaniemenrannassa haastattelussa alkutalvesta. Maaliskuisena aamuna sähköpostiin kolahti viesti: ”Congratulations! You have been selected for the Study of the U.S. Institute for Student Leaders from Europe on Environmental Issues.” Toukokuussa järjestetyn perehdytyksen jälkeen ei kulunut kauaakaan, kun löysin itseni lennolta kohti Oregonia.

Arkea kampuksella

Kohdeyliopistomme oli University of Oregon, joka sijaitsee noin Oulun kokoisessa, Willametten laaksossa sijaitsevassa Eugenen kaupungissa. Ohjelmaan oli valikoitunut mukaan 22 opiskelijaa, jotka olivat kotoisin 15 eri Euroopan maasta. Tämän porukan kanssa vietimme tiiviisti koko ohjelman yhdessä, niin luennoilla kuin vapaa-ajallakin.

Sosiaalinen vuorovaikutus opiskelussa oli huomattavasti suuremmassa roolissa, kuin mihin olin Suomessa tottunut. Luokkahuoneessa pidettiin useita keskusteluryhmiä käsiteltävien aiheiden tiimoilta. Tämä osoitti hyötynsä heti ohjelman alussa, sillä jään sai rikottua uusien ihmisten kanssa. Hiljaisemmatkin opiskelijat pääsivät näin heti kättelyssä mukaan, eivätkä jääneet ryhmän ulkopuolelle.

Käsiteltävät aiheet liittyivät ympäristöalan asioihin etenkin Oregonin osavaltion alueella. Luokkahuoneympäristössä käsiteltiin perusteita liittyen esimerkiksi metsätalouteen, Amerikan alkuperäiskansojen asemaan ja kestäviin kaupunkirakenteisiin. Asiaan tutustuttiin usein vierailevan luennoitsijan vetämänä tai opiskelijoiden tekemien esitelmien pohjalta: saimme kaikki tehtäväksi esitellä tarkemmin yhden valitsemamme ympäristöalan teeman. Esitelmiä nähtiin monista mielenkiintoisista aiheista, kuten nollaenergiataloista, maailman ruokaturvasta sekä väestönkasvun aiheuttamista ongelmista.

Toinen merkittävä luokkahuoneympäristössä toteutettu kokonaisuus liittyi johtajuuteen ja projektisuunnitteluun. Eräs mieleenpainuvimmista yksittäisistä luentopaketeista oli kokkauksen, tietotekniikan ja koulutusalan moniottelijan Kaimana Cheen pitämä koulutuspäivä liittyen projektienaloittamiseen ja suunnitteluun. Kävimme monia hyviä keskusteluja ja opimme hänen esimerkkiensä ja itse tekemisen avulla enemmän, kuin olisin päivän alussa uskaltanut kuvitellakaan. Johtajuusoppitunnit sisälsivät monia antoisia keskusteluryhmiä, jossa mielenkiintoiseksi asiaksi nousi etenkin se, miten eri kulttuuripiirit Euroopan sisällä määrittelevät hyvän johtajuuden. Oli yllättävää huomata, millä tavoin itäeurooppalainen määritelmä hyvästä johtajasta eroaa pohjoiseurooppalaisesta tai eteläeurooppalaisesta määritelmästä.

Lisää näkökulmaa aidossa ympäristössä

Pidin todella siitä, miten paljon aikaa vietimme kentällä käsitellen luennoilta tuttuja aiheita eri näkökulmasta. Vierailimme esimerkiksi H.J. Andrewsin metsäntutkimuslaitoksella tarkastelemassa ikimetsiä, ja metsähakkuiden vaikutusta niihin, Lost Valleyn ekokylässä ja koulutuskeskuksessa tutustumassa permakulttuuriin sekä New Orleansin suurilla tulvaporteilla, joiden tarkoitus on estää kaupunkia tulvimasta seuraavien mahdollisten hurrikaanien ja myrskyjen aikana.

Mieleenpainuvin retki kohdistui kuitenkin Oregonin rannikolle. Olimme telttailemassa kolmen päivän ajan Tyynenmeren läheisyydessä uskomattomien maisemien ympäröimänä. Rannikolla osallistuimme paikallisten lintuharrastajien- ja ammattilaisten järjestämään lintulaskentaprojektiin, vierailimme rannikkokaupunki Florencen kauppakamarilla kuuntelemassa turismin vaikutuksista kaupungin talouteen, sekä siivosimme matkailijoiden suosimaa uimarantaa. Alueen luonto teki lähtemättömän vaikutukseen minuun, rannikko oli jopa Oregonin mittarilla uskomattoman kaunista.

 

Hyvä lukija, mikäli teidän eteen suodaan mahdollisuus lähteä vaihtoon – vaikka vain kesäksikin – käyttäkää se! Elämyksiä ja oppia, joita kansainvälinen kokemus tarjoaa, ei voi Suomesta saada. Ympäristöasiat ovat tulevaisuudessa entistä enemmän tapetilla, joten on tärkeää, että tulevaisuuden tekijät – nuoret – ymmärtävät niiden päälle.

 

Konsta Salo
Kirjoittaja opiskelee rakennustekniikkaa Oulun yliopistossa ja vietti kesällä 2017 viisi viikkoa Study of the U.S. Institutes for Student Leaders from Europe on Environmental Issues–stipendiaattina Oregon Unversity:ssä.

 

Environmental Stewardship –ohjelmassa Kansas State Universityssa – elämäni opettavaisin kuukausi

Study of the United States Institute for European Student Leaders on Environmental Stewardship –ohjelma, tuttavallisemmin SIES, vei minut ja yhdeksäntoista muuta eurooppalaista nuorta kesällä 2015 reiluksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihin: Kansasiin, Seattleen ja Washington D.C.:hen. Suurimman osan ajastamme vietimme Kansasissa, tuossa vehnän, maissin ja auringonkukkien sekä Ihmemaa Ozin Dorothyn kotiosavaltiossa. Turisteja Kansasin tarjonta ei juuri kiinnosta, mutta meille Manhattanin pikkukaupungissa, Kansas State Universityssa vietetty aika oli elämämme opettavaisin kuukausi.

Inspiroivaa ja vuorovaikutteista opetusta

Yhden osan ohjelmastamme muodostivat vuorovaikutteiset luennot. Useimmiten meille ei opetettu miten asiat kuuluu tehdä vaan päinvastoin, tarkoitus oli keskustella mahdollisimman paljon ja jakaa toistemme kanssa tietoa siitä miten eri asiat eri maissa tehdään. Luentosisällöt vaihtelivat yleisistä ja laajoista aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta paikallisempiin aiheisiin, kuten yliopistolla tehtävään ruoka-aavikoita ehkäisevään tutkimusohjelmaan ja Kansasin pohjavesivarantojen kulumiseen. Saimme lisäksi myös käytännön esimerkkejä opiskelijoiden aloitteista syntyneistä pienistä ja edullisista muutoksista, joiden avulla erinäiset teollisuuslaitokset olivat merkittävästi pienentäneet ympäristöhaittojaan. Kukaan laitoksen työntekijöistä ei vain ollut tullut ajatelleeksi näitä asioita, koska he olivat tottuneet toimimaan kuten aina ennenkin oli toimittu. Tämä olikin yksi ohjelman tärkeimmistä viesteistä: pidä silmäsi auki.

Minulle mielenkiintoisin kaikista luennoista oli Yuchi-heimon intiaanin ja Haskell Indian Nations Universityn professorin, Dr. Wildcatin luento intiaanien suhteesta ympäristöön. Vaikkeivät kaikki intiaaniheimot toki jaa täysin samoja ajatuksia, on intiaanien luontosuhde silti tyystin toisenlainen kuin länsimaiden valtakulttuurissa. Heidän koko identiteettinsä tulee luonnosta, mikä näkyy yleensä myös heimojen ja henkilöiden nimissä. Heille luonto ei näyttäydy resursseina vaan sukulaisina. Ero on aika suuri, vai mitä?

Ympäristöasioiden lisäksi opimme ohjelman aikana valtavasti kulttuuriin liittyvistä asioista, sekä Yhdysvaltain kulttuureista että toistemme. Minulle tärkeintä oli tajuta, kuinka valtava maa Yhdysvallat todella on. Se on nimittäin käsittämättömän valtava, ja samalla käsittämättömän monimuotoinen ja kiehtova. Toisaalta myös eurooppalaisten kesken oli hienoa vaihtaa kulttuurista tietoa, esimerkiksi kuulla ukrainalaisen Julian ajatuksia maan kriisistä ja päästä maistamaan italialaisen Daviden tekemää pastaa. Itse sain muun muassa opettaa kaikille, että Angry Birds todella on Suomesta.

Paljon muutakin kuin luentoja

Luentojen lisäksi ohjelmaan kuului runsaasti erilaisia vierailuja ja aktiviteetteja. Mieleenpainuvimpia oli matkamme Länsi-Kansasissa sijaitsevaan Greensburgin kylään. 95% kylästä tuhoutui tornadon iskettyä sinne vuonna 2007, mukaan lukien koulu, sairaala, kunnantalo ja ihmisten kodit. Asukkaat päättivät rakentaa kotikylänsä uudelleen käyttäen ekologisia rakennusmateriaaleja ja –tekniikoita, ja heidän tarinansa oli todella inspiroivaa kuultavaa.

Muita suosikkejani olivat osallistuminen luontopolun kunnostusprojektiin Manhattanissa, sekä Olympic National Park. Luontopolku oli kaupungin laiminlyömänä umpeenkasvanut ja reitti oli osin epäselvä, joten raivasimme puita ja pensaita ja rakensimme aitoja, jotta se saataisiin taas käyttöön. Olympic National Park puolestaan oli ihastuttava paitsi säätilansa (Kansasissa lämpötila pysyi enimmäkseen pitkällä 40 Celsiusasteen yläpuolella, kun se kansallispuistossa oli lähempänä tuttua 20 astetta), myös uskomattomien maisemiensa vuoksi. Kahlasimme Tyynessä valtameressä, kiersimme massiivisten puiden ja runsaiden sammalten keskellä sademetsissä ja ajoimme Hurricane Ridgen päälle, mistä näki Kanadaan asti. Enimmäkseen hyvin laaja puisto on kuitenkin koskematonta erämaata, ja sellaista kauneutta oppaamme, metsänvartija Jerry inspiroi meitä suojelemaan.

Ratkaisujen löytyminen alkaa ongelman tiedostamisesta

Ohjelman aikana minulle tuli entistäkin selvemmäksi se, etteivät ympäristöasiat ole yksinkertaisia eikä ongelmiin usein ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua. Siitä ei kuitenkaan saa lannistua, vaan on etsittävä paras mahdollinen ratkaisu. Ei pidä myöskään ajatella, ettei itse voi vaikuttaa, sillä muutos lähtee pienestä. Muutoksen tekeminen on haastavaa, koska on mukavampaa tehdä kaikki samoin kuin on aina ennenkin tehnyt, mutta muutosta tarvitaan. Nyt onkin aika siirtää kaikki ohjelman aikana kertynyt inspiraatio teoiksi.


 

Helmi Möttönen
Kirjoittaja opiskelee englantia Jyväskylän yliopistossa ja vietti kesällä 2015 viisi viikkoa Study of the U.S. Institute for European Student Leaders on Environmental Stewrdship –stipendiaattina Kansas State University:ssä.

 

Kesästipendiaattina Kansasissa

Vietin menneenä kesänä viisi viikkoa Kansas State Universityssä, missä osallistuin Summer Institute for European Student Leaders on Environmental Stewardship-ohjelmaan. Ennen lähtöäni olin huolestunut muutamasta asiasta; mietin tulisinko toimeen ohjelman muiden osallistujien kanssa, miten hyvin ohjelma olisi järjestetty, ja ennen kaikkea olisiko joku minua vastassa lentokentällä vai jäisinkö ikuisiksi ajoiksi jumiin Kansasiin. Kansasiin päästyäni huomasin kaikkien pelkojeni olleen turhia; lentokentällä oli vastassa K-Staten violettiin paitaan pukeutunut Kristina, ja tavatessani seuraavana aamuna muut osallistujat huomasin tulevani kaikkien kanssa hyvin toimeen.

Meitä oli yhteensä kaksikymmentä opiskelijaa, kolmestatoista eri Euroopan maasta. Olin myös hyvällä tavalla hämmästynyt siitä, miten hyvin ohjelma oli järjestetty. Vapaa-aikaa ei juuri ollut, mutta luennot ja vierailut olivat sen verran mielenkiintoisia että enempää vapaa-aikaa ei juuri jäänyt kaipaamaan. Mielestäni mielenkiintoisimmat aktiviteetit olivat kanoottipäivä Kansas-joella, retki ekosysteemitasolla uhanalaisella Konzan preeria-alueella, vierailut Wolf Creekin ydinvoimalalla ja Bowersockin vesivoimalalla, yksityiskierros Sunset Zoon eläintarhassa ja Land Instituten Wes Jacksonin tapaaminen. Jaksoin ihmetellä koko reissun ajan ihmisten ystävällisyyttä; esimerkiksi ohjaajamme David kutsui meidät kotiinsa viettämään itsenäisyyspäivää, ja Davidin vaimon etäinen sukulainen kutsui meidät kaikki häihinsä.

Baseball-ottelu

Ensimmäisellä viikolla ajoimme Kansas Cityyn katsomaan Kansas City Royalsin ja Cleveland Indiansien välistä baseball-matsia. Vuodenaikaan nähden yllättävän sateen takia peli alkoi muutaman tunnin myöhässä, ja ohjaajamme kiittelivät meitä vitsaillen siitä, että olimme tuoneet sään mukanamme Euroopasta. Siitä huolimatta, että pelikausi oli vasta aluillaan ja huono sää varjosti päivän ottelua, oli ilmassa urheilujuhlan tuntua. Kesti hetken ennen kuin aloin ymmärtää pelin sääntöjä, mutta sen jälkeen peli alkoi käydä hyvinkin mielenkiintoiseksi.

Kanoottiretki Kansas-joella

Ohjelman toisella viikolla käsittelimme vedenkulutusta ja lähteitä Kansasissa. Suurin osa Kansasissa käytetystä vedestä on peräisin Ogallalan pohjavesialueelta, mutta kasteluvettä otetaan myös Kansas-joesta ja sen sivujoista. Päivän mittaisella kanoottiretkellä pääsimme tutustumaan lähemmin joen ekologiseen tilaan. Kesällä joki ei ollut kovinkaan syvä (tömähdimme muutamaan otteeseen kiinni hiekkapohjaan ja jouduimme työntämään kanootin irti) ja veden vähäisen määrän takia joki vaikutti olevan huonommassa kunnossa kuin se todellisuudessa on. Siitä huolimatta joesta huomasi sen olevan paranemaan päin. Uimataidoton kanoottiparini taisi olla hyvinkin tyytyväinen veden vähäiseen määrään, sillä syvimmillään vettä oli vain hieman päälle metri.

Wolf Creek Nuclear Operating Corporation

Kolmannella viikolla teemana oli energiantuotanto, ja kävimme vierailuilla Wolf Creekin ydinvoimalalla, Jeffrey Energy Centerin hiilivoimalalla ja Bowersockin vesivoimalalla. Mielestäni näistä kiinnostavin oli Wolf Creek, sillä sisältä päin se näytti melkein samalta kuin hiilivoimala. Generaattorin vieressä seistessä ei oppaana toimineen operaattorin ääntä juuri kuullut, mutta korvatulpista huolimatta korviasärkevä hurina teollisuudessaan oli jollakin tapaa rauhoittavaa, eikä ydinvoima yhtäkkiä tuntunutkaan ihan niin pelottavalta vaihtoehdolta.

 

Konzan preeria-alue

Manhattanin lähellä sijaitseva Konzan suojeltu preeria-alue on ekologisesti ainutlaatuinen, sillä ohuen multakerroksen takia sitä ei ole koskaan kynnetty ja se on tästä johtuen alkuperäistä preeriaa. Kolmannen viikon keskiviikkona kävelimme pienen tunnin lenkin preerialla ja isomman lenkin autoilla biisoneita etsimässä. Näimme muutaman biisonin läheltä ja isomman lauman laakson toisella puolella. Palasimme lauantai-aamuna omalla ajallamme ja pienemmällä porukalla kiertämään pidemmän lenkin tihkusateesta huolimatta, sillä preerian ekologia kiinnosti meitä kovasti. Esimerkiksi näennäisesti järjen vastaisesti preerian tärkein laiduntaja ei ole biisoni, vaan erilaiset heinäsirkat, joita siritti sateesta huolimatta joka paikassa.

Washington, D.C.

Ohjelman viimeiset viisi päivää vietimme pääkaupungissa Washingtonissa. Ero Kansasiin nähden oli huomattava, vaikka Washingtonissakin oli tietynlaista pienen kaupungin kotoisuuden tuntua; National Mallin nurmikoilla, George Washington Memorialin varjossa, pelattiin ahkerasti jalkapalloa, ja suurin osa taloista oli matalia. Toisaalta kaupungissa oli myös selkeää pääkaupungin tärkeyttä; tiukkakampauksiset, jakkupukuiset naiset ja mustapukuiset miehet kopistelivat leveiden katujen yli turisteista juuri välittämättä, ja McDonald’sin jonossa edessämme oli Valkoisen Talon vartija, Maailmanpankin vartija ja huoltomies, joka oli juuri ollut vaihtamassa presidentin virkahuoneen lamppuja. Washingtonissa pääsimme kierrokselle Kongressitaloon ja kongressin kirjastoon, johon hankin muistomerkiksi kirjastokortin. Ehdimme myös Luonnontieteelliseen museoon ihailemaan muun muassa rauskun siipien luuston rakennetta ja kattavaa fossiilikokoelmaa, sekä kasvitieteelliseen puutarhaan.

Vapaa-aika

Vierailujen ja luentojen jälkeen meille ei juuri jäänyt vapaa-aikaa, mutta sen vähän käytimme Manhattaniin, Washingtoniin ja toisiimme tutustumiseen. Asuntolan biljardi- ja pingispöydät olivat ahkerassa käytössä, ja pelin ohessa pääsimme tutustumaan myös muihin asuntolassa asuviin opiskelijoihin. Kävimme vapaa-ajallamme myös paikallisen eläkeläisseuran square dancing-illassa, sekä katsomassa rodeota, jossa havaitsimme stetsonit yllättävän tyylikkäiksi asusteiksi.  

Kun lähdön aika koitti, tuntui samanaikaisesti siltä kuin olisimme viettäneet reissussa ikuisuuden ja että ohjelma olisi vasta alkanut. Itkuhan siinä tuli kun hyvästelimme toisiamme, mutta sovimme tapaavamme kaikki uudestaan seuraavana kesänä.

Päivi Pirhonen
Kirjoittaja opiskelee ympäristöekologiaa Helsingin yliopistossa ja vietti kesällä 2013 viisi viikkoa Summer Institute for European Student Leaders on Environmental Stewardship -stipendiaattina Kansas State University:ssä.