Hakuohjeet

Fulbright Finland Undergraduate Grant -stipendi on tarkoitettu hakijoille, joilla on opiskelupaikka lukuvuodeksi 2017–2018 hyvätasoisessa yhdysvaltalaisessa akkreditoidussa yliopistossa alempaan korkeakoulututkintoon (bachelor’s) johtavassa ohjelmassa.

Hakuaika lukuvuodelle 2017-2018 on päättynyt.

Stipendiä voivat hakea sekä koko alempaan korkeakoulututkintoon (bachelor’s) Yhdysvalloissa tähtäävät opiskelijat että yhden lukuvuoden määräaikaisia opintoja suunnittelevat opiskelijat (mm. yliopistojen ja korkeakoulujen yhden lukuvuoden mittaisiin vaihto-ohjelmiin lähtevät opiskelijat), jotka suorittavat alemman korkeakoulututkintotason (bachelor’s) opintoja.
 
Stipendin suuruus on enimmillään 10 000 dollaria. Stipendi voidaan myöntää ensimmäiselle opintovuodelle opintoihin, jotka alkavat Yhdysvalloissa syyslukukautena 2017. Stipendiä ei voida myöntää henkilölle, jolla on jo korkeakoulututkinto tai jonka korkeakoulututkinto valmistuu vuonna 2017. Stipendiä ei voida myöntää myöskään Yhdysvalloissa asuvalle ja/tai jo siellä opiskelevalle henkilölle. Hakijoiden tulee olla Suomen kansalaisia. Suomen ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalaiset sekä hakijat joilla on pysyvä oleskelulupa Yhdysvalloissa eivät voi hakea stipendiä. Hakijat, joilla ei ole lainkaan tai joilla on vain vähän kokemusta Yhdysvalloista, saatetaan asettaa valinnoissa etusijalle.

Hakemusten täyttöohjeet

Hakulomakkeet ja liitteet täytetään englannin kielellä. Täytettyjen hakulomakkeiden lisäksi täydelliseen hakemukseen kuuluvat:
 
1. study objectives
2. personal statement
3. kaksi englanninkielistä suosituskirjettä
4. todistusjäljennökset: lukion tai muun toisen asteen oppilaitoksen päättötodistus ja ylioppilastutkintotodistus, viimeisin todistus nykyisestä oppilaitoksesta, korkeakouluopiskelijoilta opintorekisteriote. Abiturienteilta viimeisimmät kouluarvosanat (välitodistus).
5. yhdysvaltalaisen korkeakoulun hyväksymiskirje
6. yhdysvaltalaisen korkeakoulun todistus opiskelijan lukukausimaksuista ja korkeakoulun myöntämästä rahoituksesta
7. tarkistuslista
 
Liitä mukaan kaikista todistusjäljennöksistä englanninkieliset käännökset. Mikäli englanninkielistä todistusjäljennöstä ei ole saatavilla, käännöksen voi tehdä myös itse.
 
 

Hakemus vaadittuine liitteineen tulee toimittaa Fulbright Suomi -säätiöön sähköpostitse 10.4.2017 klo 10:00 mennessä: office(at)fulbright.fi

Poikkeuksena vaadittavat kaksi suosituskirjettä, jotka suosittelijat lähettävät suoraan Fulbright Suomi -säätiöön sähköpostitse office(at)fulbright.fi tai postitse osoitteeseen:
 
Fulbright Suomi -säätiö
Undergraduate Selection Committee
Hakaniemenranta 6
00530 Helsinki
 
Hakuaika päättyy 10.4.2017 klo 10:00, jolloin hakemuksen liitteineen tulee olla perillä. Pyydämme ottamaan hyvissä ajoin yhteyttä Fulbright Suomi -säätiöön, mikäli yhdysvaltalaisen korkeakoulun hyväksymiskirje viipyy. Hakemusten käsittely alkaa 10.4.2017.
Puutteellisia tai hakuajan päättymisen jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
 

Kaksi suositusta

Suosituskirjeiden laatijat toimittavat suosituksensa suoraan Fulbright Suomi -säätiöön 10.4.2017 mennessä. Hakijan on itse huolehdittava siitä, että suositukset saapuvat ajoissa. Ohjeet suositusten kirjoittajille ovat hakulomakkeiden liitteenä. Suosituskirjeen kirjoittajina voivat olla esimerkiksi opettajat, opinto-ohjaajat tai rehtorit. Suosittelijat eivät voi olla hakijan perheenjäseniä, sukulaisia tai ystäviä.
 

Haastattelut

Valintalautakunta haastattelee osan hakijoista Helsingissä 27.4.2017. Haastatteluun osallistuminen on edellytys valinnalle ja se on tärkeä osa hakemusten kokonaisarviointia. Haastatteluun kannattaa valmistautua huolella mm. varautumalla kertomaan opiskelusuunnitelmistaan, tutustumalla Fulbright Suomi -säätiöön ja sen ohjelmien tavoitteisiin sekä stipendihakemusten arviointiperusteisiin. Fulbright Suomi -säätiö ei vastaa haastattelusta aiheutuneista matkakustannuksista tai muista kuluista.

Fulbright Suomi -säätiön johtokunta tekee lopullisen valinnan toukokuussa 2017. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä.

Hakemusten arviointiperusteet:

  • hakemuksen omaleimaisuus ja innovatiivisuus,
  • hakemuksen selkeys ja toteuttamiskelpoisuus,
  • akateemiset ja/tai ammatilliset valmiudet ja pätevyys,
  • perustelut opiskelu- tai tutkimusprojektin suorittamiselle Yhdysvalloissa,
  • projektin merkitys alan tietämyksen kehittämisessä,
  • projektin merkitys stipendiohjelman tavoitteiden saavuttamisessa,
  • erityisesti haastattelussa arvioitavat henkilökohtaiset ominaisuudet: sopeutuvuus ja soveltuvuus toimia oman maansa, kulttuurinsa ja stipendiohjelmansa lähettiläänä Yhdysvalloissa
Kaikille Fulbright Suomi -säätiön stipendiaateille järjestetään päivän mittainen (n. klo 9.00–19.00) orientaatio Helsingissä keskiviikkona 17.5.2017. Stipendiaatin edellytetään osallistuvan tilaisuuteen.