Fulbright Suomi –säätiö ja Itä-Suomen yliopisto juhlivat 30-vuotista yhteistyötään

Fulbright Suomi -säätiö ja Itä-Suomen yliopisto ovat tukeneet yhdessä suomalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden tutkimusta Yhdysvalloissa jo vuodesta 1987 alkaen. 30-vuotista yhteistyötä juhlistettiin Saastamoisen säätiössä Helsingissä 21. marraskuuta.

Juhlassa oli paikalla molempien säätiöiden edustajia, yliopiston nykyistä ja entistä johtoa, opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoministeriön ja Yhdysvaltain suurlähetystön edustajia sekä ohjelman alumneja, joiden omaa tutkimusta organisaatiot ovat yhdessä tukeneet.

- Itä-Suomen yliopiston, Saastamoisen säätiön ja Fulbright Suomi -säätiön kolmikanta on varsin ainutlaatuinen malli kansainvälisessä Fulbright-ohjelmassa ja erinomainen esimerkki useiden toimijoiden saumattomasta yhteistyöstä tutkimuksen ja koulutuksen kansainvälistymisen edistämiseksi, toteaa Fulbright Suomi –säätiön toimitusjohtaja Terhi Mölsä.

- Fulbright Suomi -säätiö on yliopistomme pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Yliopiston, Fulbright Suomi -säätiön ja Saastamoisen Säätiön kolmikantayhteistyö on myös edistänyt merkittävästi yliopiston tutkimuksen kansainvälistymistä ja kehittymistä, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen toteaa.

Ossi Lindqvist ja Anitta Etula
Juhlan aikana Fulbright Suomi -säätiö, Saastamoisen säätiö ja Itä-Suomen yliopisto myös uusivat yhteistyönsä allekirjoittamalla Fulbright-Saastamoinen Foundation Distinguished Chair ja Fulbright-Saastamoinen Foundation Grant -stipendiohjelmien sopimukset. Näiden ohjelmien kautta on tuotu jo useita ansiokkaita amerikkalaisia terveys- ja luonnontieteiden tutkijoita Itä-Suomen yliopistoon. Fulbright Suomi -säätiön hallituksessa täydet kaksi kautta toiminut entinen Kuopion yliopiston rehtori Ossi Lindqvist sekä Itä-Suomen yliopiston kansainvälisten asiain päällikkö Anitta Etula palkittiin tilaisuudessa kunniakirjalla pitkäaikaisesta omistautumisestaan Suomen ja Yhdysvaltojen välisten akateemisten vaihtojen edistämiselle.

Myönnettyjen apurahojen kautta suuri joukko yliopiston tutkijoita ja opiskelijoita on saanut mahdollisuuden vierailla yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja tehdä tutkimusyhteistyötä amerikkalaisten kollegoidensa kanssa. Vastaavasti Itä-Suomen yliopistoon on saapunut yhteistyön aikana jo noin 60 amerikkalaista tutkijaa ja opiskelijaa.

 

Lisätietoja:

Fulbright Suomi -säätiö, www.fulbright.fi, tel. 044 5535 286

Toimitusjohtaja, Terhi Mölsä, puh. 050 570 5498

Itä-Suomen yliopisto, Kansainvälisten asiain päällikkö, Anitta Etula, puh. 050 5905 012

Takarivi: Saastamoisen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Petteri Karttunen, Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön lehdistö- ja kulttuuriasiainneuvos ja Fulbright Suomi -säätiön hallituksen puheenjohtaja T.J. Grubisha. Eturivi: Saastamoisen Säätiön hallituksen jäsen Marja Karttunen, Fulbright Suomi -säätiön toimitusjohtaja Terhi Mölsä ja Itä-Suomen yliopiston dekaani Hilkka Soininen