Hakemus ja hakuajat
Yhdysvalloissa haetaan yliopistoihin oppilaitoskohtaisesti - yleistä yhteishakua ei ole. Jokainen yliopisto määrittää hakuaikansa itse ja ilmoittaa aikataulunsa verkkosivuillaan. Verkosta löydät myös hakemukset ja tarkat hakuohjeet. Lähes kaikilla yliopistoilla on käytössään sähköinen hakemus.
Täytä hakemus huolellisesti, sillä puutteellisia hakemuksia ei aina käsitellä. Muista huolehtia, että myös kaikki liitteet ehtivät hakutoimistoon ennen hakuajan päättymistä.
Hakuajat vaihtelevat yliopistoittain. Joissakin ohjelmissa hakuajat umpeutuvat jo alkusyksystä kun toisissa ohjelmissa hakemuksen voi jättää vielä keväällä. Tarkista siis hakuajat suoraan yliopistoista, joista olet kiinnostunut. Katso lisätietoa hakuajoista yhdysvaltalaisilla yliopistoilla Hakuvaihtoehdot -osiosta.
Vaikka Yhdysvalloissa ei ole kaikkia korkeakouluja kattavaa yhteishakua, tarjolla on kuitenkin mm. Common Application -järjestelmä, jossa on mukana yli 1000 yliopistoa ja jonka avulla opiskelija voi hakea useaan yliopistoon jättämällä yhden hakulomakkeen.
Hakuvaihtoehdot
Yliopistot tarjoavat erilaisia hakuvaihtoehtoja. Kansainväliset opiskelijat hakevat tavallisesti yleisessä haussa, mutta on hyvä tietää mitä muut vaihtoehdot tarkoittavat.
- Regular Decision
- Yleinen haku. Haulla on yleinen päättymispäivä, jonka jälkeen hakemukset arvioidaan. Hyväksymispäätöksen saatuasi, voit joko hylätä paikan tai ottaa sen vastaan. Hakuajat syksyllä alkaviin opintoihin päättyvät usein tammi-helmikuussa ja hyväksymispäätöksen saa tietää huhti-toukokuussa.
- Rolling Admission
- Joillain yliopistoilla on jatkuva haku, jossa opiskelijoita hyväksytään sitä mukaan kun hakemuksia saapuu. Hyväksymispäätöksen saatuasi voit joko hylätä paikan tai ottaa sen vastaan.
- Early Decision
- Early Decision -haku tapahtuu viimeisen lukiovuoden syyslukukauden alussa ja hyväksymistiedon saa jo vuoden vaihteessa eli yli puolivuotta ennen opintojen alkua. Early Decision hakemuksen voi lähettää vain yhteen yliopistoon ja jos sinut hyväksytään, sinun on pakko ottaa paikka vastaan.
- Early Action
- Aikaistettu haku, jossa opiskelupaikan saa tietää jo ennen yleisen haun päättymistä. Early Action -hakupaperit voi lähettää useampaan yliopistoon eikä se sido sinua mihinkään, toisin kuin Early Decision -haku.
Hakemuksen yleisimmät liitteet
- Lukion päättötodistus ja ylioppilastutkintotodistus
- Kysy onnistuuko oikeaksi todistetun ja englanniksi käännetyn päättötodistuksen lähettäminen Yhdysvaltoihin suoraan lukiosi kansliasta. Voit myös etsiä virallisen kääntäjän kääntämään todistuksesi englanniksi. Ylioppilastutkintolautakunnalta saat virallisen englanninkielisen version ylioppilastutkintotodistuksestasi. Pyydä heitä lähettämään se suoraan amerikkalaiseen yliopistoon.

- Kielitestitulos
- Yhtenä opiskelijavalinnan peruskriteereinä käytetään Yhdysvalloissa yleisesti standardoituja kieli- ja tasotestejä. Jos et puhu äidinkielenäsi englantia, vaaditaan sinulta hakemuksen liitteeksi ainakin kielitestitulos. Tulokset pitää lähettää yliopistoon suoraan testinomistajalta väärennöksien välttämiseksi. Englannin kielen testiä ei aina vaadita IB-opiskelijoilta, tarkista tämä kuitekin yliopistosta, jonne olet hakemassa.

- Tasotestitulos
- Yleisin käytössä oleva tasotesti on Scholastic Assesment Test eli SAT. Tasotestitulosta ei vaadita kaikkiin yliopistoihin, mutta monissa se on tärkeä osa hakemusta. SAT-testi mittaa kriittistä lukutaitoa, matemaattisia taitoja sekä kirjoitustaitoa. Testiin valmistautumiseen kannattaa varata aikaa.

- Suosituskirjeet
- Suosituskirjeen voit pyytää opettajalta ja/tai opetusohjaajalta, joka tuntee sinut ja opiskelumenestyksesi. Jos suosittelija ei tunne sinua hyvin, kerro hänelle suunnitelmistasi ja toiveistasi kirjeen suhteen.

- Hakuessee
- Essee on tilaisuutesi kertoa suunnitelmistasi, tavoitteistasi ja siitä miksi haluat juuri valitsemaasi yliopistoon. Noudata annettua ohjeistusta niin aiheessa kuin esseen pituudessakin.
- Essee on tilaisuutesi kertoa suunnitelmistasi, tavoitteistasi ja siitä miksi haluat juuri valitsemaasi yliopistoon. Noudata annettua ohjeistusta niin aiheessa kuin esseen pituudessakin.
- Opintosuunnitelma
- Study plan tai personal statement. Voi olla yhdistetty esseen kanssa.
- Study plan tai personal statement. Voi olla yhdistetty esseen kanssa.
- Rahoitusselvitys
- Opintojen rahoitussuunnitelma. Kerro yliopistolle miten olet suunnitellut rahoittavasi opintosi. Liitä mukaan kaikki jo olemassa olevat todisteet varojen olemassa olosta.
- Opintojen rahoitussuunnitelma. Kerro yliopistolle miten olet suunnitellut rahoittavasi opintosi. Liitä mukaan kaikki jo olemassa olevat todisteet varojen olemassa olosta.
- Taidealoille mahdollisesti porfolio
- Näyte aiemmista töistä. Tanssijoilta esimerkiksi video ja laulajilta äänite.
- Näyte aiemmista töistä. Tanssijoilta esimerkiksi video ja laulajilta äänite.
- Financial aid -hakemus
- Jos haet yliopistolta rahoitusta, sille voi olla oma hakemuksensa ja erillinen hakuaika!
- Jos haet yliopistolta rahoitusta, sille voi olla oma hakemuksensa ja erillinen hakuaika!
- Hakumaksu
- Hakemuksia ei käsitellä ennen kuin hakumaksu on maksettu. Maksu per yliopisto voi olla mitä tahansa ilmaisesta aina yli sataan dollariin. Maksun voi usein hoitaa luottokortilla.
Common Application
Common Application -alustan avulla voit hakea yhdellä hakemuksella useaan eri yliopistoon, jos suunnittelet kandidaatin tutkinnon suorittamista Yhdysvalloissa. Yli 1000 yhdysvaltalaista yliopistoa on mukana Common application -ohjelmassa. Common Application -hakulomakkeen lisäksi yliopisto voi vaatia muita liitteitä (Common App Supplement).
Valintaperusteet
Valintaperusteet vaihtelevat oppilaitoksesta toiseen. Yliopiston tavoitteena on saada kokonaiskuva hakijasta, joka muodostuu koulumenestyksen arvioinnista, mutta myös hakijan kirjoittaman esseen ja suosituskirjeiden myötä.
Yliopistot, joissa hakuaika jatkuu pidemmälle kevääseen
Useissa yliopistoissa hakuaika päättyy alkuvuodesta, mutta on paljon yliopistoja, joiden hakuajat jatkuvat aina kevääseen asti. Tässä muutama vinkki niiden löytämiseen.
- Lista yliopistoista, joiden hakuajat jatkuvat pitkälle kevääseen tai joihin on jatkuvahaku: Peterson's - List of Late Deadline Schools
- Common Application -hakujärjestelmään osallistuvia yliopistoja voi hakea hakukoneella, jossa voi määrittää hakuajan ajankohdan: Common Application Member Colleges
- College Boardin hakukoneessa ei yliopistoja voi hakea hakuajan mukaan, mutta hakutulokset voi järjestää hakuajan päättymisen perusteella: College Board - College Search