Ilja ja Hameed yhdistivät urheilun ja opiskelun

Amerikkalaisten yliopistojen laaja kurssitarjonta ja opetusmetodit ovat usein mainittuja syitä, jotka motivoivat opiskelijoiden päätöstä hakeutua Yhdysvaltoihin. Joillekin päätöksen takana on halu yhdistää urheilu ja opiskelu korkeatasoisessa yliopistossa. Fulbright Suomi -säätiön stipendiaatit Hameed Ahmed ja Ilja Orre kertovat seuraavassa omista kokemuksistaan.

Rankka mutta antoisa – elämäni kokemus

Suomessa törmää usein siihen käsitykseen, että amerikkalaisissa yliopistoissa pärjää pelkästään urheilemalla ja että urheilijat pääsevät yleisesti helpommalla kuin muut opiskelijat. Oman kokemukseni perusteella tämä ei ole totta. Päinvastoin, aikatauluni on ollut huomattavasti kiireisempi kuin muilla, sillä normaalin yliopisto-opiskelun ohessa harjoittelen vähintään kuusi kertaa viikossa 2–3 tuntia kerrallaan. Olen opiskelijaurheilija, en pelkkä urheilija.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei urheilusta olisi ollut hyötyä. Amerikkalaisissa yliopistoissa et ole hakuvaiheessa pelkkä numero, olet ihminen. Koulut haluavat tietää hakijoista kaiken mahdollisen, ja siksi on tärkeää, että hakiessa kaikki asiat tulevat mainituiksi. Urheileminen korkealla tasolla kertoo paljon muistakin kyvyistä kuin vain urheilullisista taidoista.

Urheilu ja joukkuekaverit ovat olleet myös oiva tapa päästä sisään uuteen kulttuuriin. Joukkuetoverini ovat parhaita ystäviäni, ja pidän heihin varmasti yhteyttä myös valmistumiseni jälkeen. Vain he tietävät, mitä olen kokenut ja käynyt läpi.

Harkittu valinta

Hain aikanaan viiteen eri yliopistoon. Hakeminen useampaan kouluun oli suuri urakka, mutta se kannatti. Valinnanvaraa on hyvä olla, sillä mitä enemmän vaihtoehtoja on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä päätyy näköiseensä paikkaan. Valmentajat saattavat hakuvaiheessa painostaa tekemään nopeita valintoja. Hätiköityjä päätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä – kyse on omasta elämästä, ei valmentajan.

Vaikka kouluarkeni on raskasta – varsinkin kiireisimmän squashkauden aikana – voin sanoa, että lähtö Amerikkaan on ollut yksi elämäni parhaista valinnoista. Olen saanut arvokkaan koulutuksen, kansainvälistä kokemusta ja neljä lisävuotta pelata rakastamaani lajia.

Yliopistourheilu on loistava vaihtoehto lupaaville urheilijoille, jotka eivät ole varmoja, kuinka vakavasti he haluavat urheilla tulevaisuudessa. Neljä opiskeluvuotta antavat lisäaikaa miettimiselle, ja esimerkiksi ammattilaiseksi voi siirtyä opintojen jälkeenkin.

Mitä ikinä opintojen jälkeen päättääkään tehdä, sille tielle astuu kansainvälistä koulutusta ja elämänsä kokemusta rikkaampana.

Teksti: Hameed Ahmed

Kirjoittaja aloitti Bachelor of Arts -opintonsa University of Rochesterissa Fulbright Centerin Undergraduate -stipendiaattina syksyllä 2007. Parhaillaan hän opiskelee neljättä vuotta viestintää ja valmistuu keväällä 2011. Hameed on yksi lukuvuoden 2010-11 Fulbright Centerin Renewal -stipendin saajista.

 

Huippuluokan koulutusta ja urheilua  – loistava mahdollisuus!

Valmistuttuani lukiosta Suomessa päätin pitää välivuoden opinnoista ja pohtia, millaiset mahdollisuudet minulla olisi yhdistää urheilu ja opinnot. Halusin myös keskittyä kehittämään kilpatennisuraani. Olin kuullut paljon hyvää Yhdysvaltojen yliopistoista ja yliopistourheilusta, mutta omat tietoni aiheesta olivat melko vähäiset. Päätin kuitenkin selvittää asiaa ja tutkia, olisiko minun mahdollista opiskella ja urheilla Yhdysvalloissa.

Parhaiten sain tietoja etsimällä Internetistä koulujen akateemisia ja tennisrankingeja. Hain Internetistä vaihtoehtoja ja vertailin jatkuvasti koulujen akateemista tasoa ja tennisjoukkueen vahvuutta. Lopulta lähestyin useamman kymmenen koulun tennisvalmentajaa sähköpostitse ja sainkin muutamista paikoista vastauksen. Näiden kontaktien avulla aloin rakentaa verkostoani. Ajan myötä verkostoon kertyi lisää kouluja valmentajineen, jotka kuulivat uudesta tulokkaasta ja olivat kiinnostuneita tekemään stipenditarjouksia.

Tehtyäni sekä SAT- että TOEFL-kielikokeet sain varmistuksen sisäänpääsymahdollisuuksistani useampaan kouluun. Päätin keskittää voimani muutaman akateemisesti korkeatasoisen koulun hakuprosessiin. Rajattuani vaihtoehdot muutamaan kouluun tein kahden viikon matkan Yhdysvaltoihin nähdäkseni eri yliopistoja ja tavatakseni niiden tennisvalmentajia. Vierailun ja useiden neuvottelujen lopputuloksena oli tennisstipendi akateemisesti erinomaiseen College of William and Maryyn, jonka tennistaso on myös huippuluokkaa korkeimmalla sarjatasolla.

Täytyy myöntää, että olin pitkään epävarma ratkaisustani lähteä Yhdysvaltoihin, mutta kaksi ensimmäistä vuottani ovat osoittautuneet erittäin hauskoiksi, opettavaisiksi ja avartaviksi. Olen kehittynyt urheilijana ja tiedän saavani huippuluokan koulutuksen. Vaikka arki koulun ja urheilun parissa on usein hyvinkin raskasta ja työlästä, olen erittäin iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus opiskella Yhdysvalloissa ja pelata tennistä vain yhden askeleen päässä ammattilaisuudesta olevalla tasolla. Näiden lisäksi monia muita hienoja kokemuksia karttuu joka päivä. Suosittelen opiskelua Yhdysvalloissa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhdistämään korkeatasoiset opinnot ja huipputason urheilun. Kokemus on todella ainutkertainen!

Teksti: Ilja Orre

Kirjoittaja aloitti kauppatieteen Bachelor of Arts -tutkinto-opintonsa Fulbright Centerin Undergraduate -stipendiaattina vuonna 2008  College of William and Maryssa, Virginiassa. Hän on yksi Fulbright Centerin 2010-2011 Renewal -stipendin saajista.

 

Artikkelit on julkaistu Fulbright Finland News -julkaisussa syksyllä 2010.